Kartta - Daejeon

Daejeon
Daejeon (, hanja 大田) on maakuntajaon ulkopuolinen metropolikaupunki Etelä-Korean keskiosassa. Se sijaitsee sisämaassa pääkaupunki Soulin eteläpuolella ja rajautuu lännessä Etelä-Chungcheongin sekä idässä Pohjois-Chungcheongin maakuntaan. Se toimii Etelä-Chungcheongin hallintokeskuksena. Daejeon on maan viidenneksi suurin kaupunki: siellä on 1 445 640 asukasta (vuonna 2010) ja sen pinta-ala on 539,87 neliökilometriä.

Daejeonin nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”suuri pelto”. Japanin siirtomaakaudella Seoulin ja Busanin välinen rautatie rakennettiin kulkemaan Daejeonin kautta, ja kaupungista tuli tärkeä risteyskohta. Kaupunki kehittyi voimakkaasti myös sen jälkeen, kun siitä tehtiin Etelä-Chungcheongin pääkaupunki vuonna 1931. Kaupunki tuhoutui täysin Korean sodassa. Vuodesta 1973 lähtien kaupunkiin alettiin rakentaa Daedeok Science Town -aluetta, joka on nykyään merkittävä tieteen ja teknologian keskus ja jossa sijaitsevat muun muassa KAIST-instituutti, Korean avaruustutkimuskeskus (KARI) ja Korean ydinteknologinen tutkimuslaitos (KAERI). Daejeonissa järjestettiin maailmannäyttely vuonna 1993 (Expo ’93), ja metropolikaupunki siitä tehtiin vuonna 1995.

 
Kartta - Daejeon
Kartta
Google Earth - Kartta - Daejeon
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Daejeon
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Daejeon
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Daejeon
OpenStreetMap
Daejeon_map.jpg
1600x2320
sirius.unist.ac.kr
1993-map.jpg
2123x1442
expomuseum.com
seoulsubway.png
2049x1319
prianka42.files.word...
daejeon.jpg
2227x1183
www.footiemap.com
IMG_1179.JPG
1195x1600
2.bp.blogspot.com
1280px-Map_of_Daejeo...
1280x960
upload.wikimedia.org
map1.gif
1203x841
mathsci.kaist.ac.kr
Map_Daejeon-gwangyeo...
978x868
upload.wikimedia.org
3990_daejeondining.j...
585x755
www.frommers.com
daejeonsubway.jpg
746x518
4.bp.blogspot.com
daejeon_chinese_japa...
746x518
lookatkorea.com
kaist-map.png
490x742
mathsci.kaist.ac.kr
542153268_594ca9bc1d...
528x640
farm2.staticflickr.c...
mappa_ferrovia.jpg
632x505
www.annualmeeting201...
3990_deajeonsubway.j...
534x569
www.frommers.com
mapp1.JPG
455x583
kisoe.kins.re.kr
541px-Map_Daejeon-gw...
541x480
upload.wikimedia.org
map.jpg
620x381
www.kribb.re.kr
6456487827_33ec077e9...
500x363
farm8.staticflickr.c...
263641_image_1.jpg
545x251
tong.visitkorea.or.k...
Maa (alue) - Korean tasavalta
Korean tasavallan lippu
Korean tasavalta, epävirallisesti Etelä-Korea on Korean niemimaan eteläosassa sijaitseva valtio. Sillä on yhteinen maaraja Korean demokraattisen kansantasavallan eli Pohjois-Korean kanssa sekä merialueraja lännessä Kiinan ja idässä Japanin kanssa. Etelä-Korean pinta-ala on 100 210 km² ja siellä on noin 50 miljoonaa asukasta, joten se on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista. Maan suurin kaupunki on pääkaupunki Soul, jonka asukasluku on yli 10 miljoonaa.

Maan länsimainen nimi tulee Goryeo-dynastiasta, joka hallitsi niemimaata vuosina 918–1392. Arkeologisten löytöjen perusteella maan ensiasutus ajoittuu varhaispaleoliittiselle kaudelle (2,6 milj. – 300 000 vuotta sitten). Korean historian katsotaan alkavan legendaarisen Dangunin perustamasta Gojoseonin kuningaskunnasta 2333 eaa. Kun Sillan johdolla Korean niemimaan kolme kuningaskuntaa yhdistyivät, Koreaa ryhtyi hallitsemaan Koryŏ-dynastia (918–1392), jolta maa sai nimensä, ja sen jälkeen Joseon-dynastia (1392–1910). Korean itsenäisyys ja viimeinen dynastia päättyivät Japanin keisarikunnan liitettyä maan itseensä vuonna 1910. Toisen maailmansodan päätyttyä ja Japanin antauduttua Korean niemimaa jaettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain johtamiin miehitysvyöhykkeisiin. Etelä-Koreassa järjestettiin vuonna 1948 vaalit, jotka johtivat Korean tasavallan perustamiseen. Yhdistyneet Kansakunnat vahvisti päätöslauselmallaan Korean tasavallan niemimaan ainoaksi lailliseksi valtioksi, mutta siitä huolimatta neuvostohallinnon tuella perustettiin Pohjois-Koreaan kommunistien johtama kilpailijavaltio.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
KRW Etelä-Korean won (South Korean won) â‚© 0
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
KO Korean kieli (Korean language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Korean demokraattinen kansantasavalta 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...