Kartta - Chathamsaaret (Chatham Islands)

Chathamsaaret (Chatham Islands)
Chathamsaaret ovat Uudelle-Seelannille kuuluva noin kymmenestä saaresta koostuva saariryhmä noin 800 kilometriä Eteläsaarella sijaitsevasta Christchurchin kaupungista itään. Saaret ovat kuuluneet virallisesti Uudelle-Seelannille vuodesta 1842 lähtien. Chathamsaarten pinta-ala yhteensä on 966 neliökilometriä. Kaikki asutus on ryhmän kahdella suurimmalla saarella, Chathamilla ja Pittillä. Saaret on nimetty HMS Chatham -laivan mukaan.

Chathamsaarilla asuu noin 600 asukasta, joista noin 30 Pitt-saarella. Saaren asukkaista 65,6 prosenttia kuului vuoden 2006 väestönlaskennan mukaan eurooppalaistaustaisiin etnisiin ryhmiin ja 64,2 prosenttia kuului maoreihin. Väestönlaskennoissa henkilöt saattoivat ilmoittaa kuuluvansa useampaan kuin yhteen etniseen ryhmään. Moriorit luetaan kuuluviksi maoreihin. Saarella puhutut kielet ovat englanti ja maori.

 
Kartta - Chathamsaaret (Chatham Islands)
Kartta
Google Earth - Kartta - Chathamsaaret
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Chathamsaaret
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Chathamsaaret
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Chathamsaaret
OpenStreetMap
Kartta - Chathamsaaret - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Chathamsaaret - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Chathamsaaret - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Chathamsaaret - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Chathamsaaret - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Chathamsaaret - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Chathamsaaret - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Chathamsaaret - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Chathamsaaret - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Uusi-Seelanti
Uuden-Seelannin lippu
Uusi-Seelanti on Tyynen valtameren lounaisosassa sijaitseva saarivaltio, joka koostuu kahdesta pääsaaresta – Etelä- ja Pohjoissaaresta – sekä lukuisista pienemmistä saarista. Lähin naapurivaltio, Australia, sijaitsee noin 1 500 kilometrin päässä luoteessa. Etelässä sijaitsee Etelämanner ja pohjoisessa Uusi-Kaledonia, Fidži ja Tonga. Uuden-Seelannin pinta-ala on noin 270 000 neliökilometriä, asukasluku noin 4,5 miljoonaa, ja sen pääkaupunki on Wellington.

Uuden-Seelannin saaret ovat suurelta osin tuliperäisiä. Ennen eurooppalaisten saapumista niillä asui polynesialaistaustaisia maoreja, jotka ovat onnistuneet säilyttämään osan kulttuuriperinteistään nykypäivään asti. Eurooppalaisia uudisasukkaita Uuteen-Seelantiin houkuttivat metsästys- ja kalastusmahdollisuudet sekä lyhytaikainen kultaryntäys. Maa oli Britannian siirtomaa vuoteen 1931, jolloin siitä tuli itsenäinen Kansainyhteisön jäsen. Sen talous nojaa edelleen maanviljelyyn, varsinkin karjanhoitoon. Matkailua kehitetään voimakkaasti, ja maa tekee itseään tunnetuksi myös houkuttelemalla kansainvälisiä elokuvaryhmiä.
Kartta - Uusi-Seelanti1928px-New_Zealand_location_map.svg.png
1928px-New_Zealand_l...
1928x2432
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-Seelantiimage.jpg
image.jpg
1397x1843
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-Seelanti2000px-Map_of_New_Zealand_%28english%29.svg.png
2000px-Map_of_New_Ze...
2000x2465
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-SeelantiNew_Zealand_Marine_Weather_Regions_Map.png
New_Zealand_Marine_W...
2575x2998
freemapviewer.org
Kartta - Uusi-SeelantiSatellite_image_of_New_Zealand_in_December_2002.jpg
Satellite_image_of_N...
4400x5800
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
NZD Uuden-Seelannin dollari (New Zealand dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...