Kartta - Brunei (Negara Brunei Darussalam)

Maa >  Aasia >  Brunei

Brunei (Negara Brunei Darussalam)

Brunein lippu
Brunei eli Brunei Darussalamin valtio on 400 000 asukkaan sulttaanikunta, joka sijaitsee Borneon saarella Kaakkois-Aasiassa. Sitä ympäröivät Etelä-Kiinan meri ja maan ainoa naapurivaltio Malesia. Brunei on varakas öljyvaltio, joka kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Sitä hallitsee itsevaltainen sulttaani, jonka suku on ollut vallassa jo vuosisatojen ajan.

Brunei muodostuu kahdesta osasta, joiden välillä ei ole maayhteyttä: 97 prosenttia asukkaista asuu länsiosassa, kun taas vuoristoisessa itäosassa on vain 10 000 asukasta. Ainoa naapurivaltio on Malesia, jonka kanssa Bruneilla on 380 kilometriä maarajaa. Rantaviivaa on 161 kilometriä.

Bruneissa on monia jokia ja asutus keskittyy jokilaaksoihin. Maasto on monimuotoista: mangrovemetsiä, turvesoita, nummea, dipterokarpuskasvien muodostamia sekametsiä ja vuoristometsiä. Temburongin eteläosa on vuoristoista ja harvaan asuttua.

Brunein alueeseen kuuluu myös 33 saarta. Ne sijaitsevat Bruneinlahdella tai jokien suistoissa, kaksi saarta on hiukan ulompana merellä. Useimmat saaret ovat asumattomia ja viidakon peittämiä, ja niissä on hiekkarantoja ja mangrovesoita.

Brunein sademetsissä, mangrovemetsissä ja koralliriutoilla elää monia harvinaisia eläimiä. Luonnonsuojelu on onnistunut hyvin, ja salametsästäjiä rangaistaan ankarasti. Niinpä aasiannorsut, orangit, puuleopardit ja nenäapinat saavat elää viidakoissa rauhassa. Saarilla elää uhanalaisia lajeja, kuten merikilpikonnia, apinoita ja lepakoita. Rannikoilla on tavattu 500 kalalajia ja 12 katkarapulajia. Mangrovemetsät ovat tärkeä muuttolintujen talvehtimisalue.

Brunein ilmasto on trooppinen. Kuumuus ja kosteus ovat korkeita koko vuoden, tyypillisesti keskimääräinen alin lämpötila on 24 astetta ja ylin 30–32 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden, eniten syys-marraskuussa.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
BND Brunein dollari (Brunei dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
MS Malaijin kieli (Malay language)
Naapurusto - Maa (alue)  

Kartta - Brunei (Negara Brunei Darussalam)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 4° 30' 0" N / 114° 40' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+8 | Valuutta : BND | Puhelin : 673  

Kartta

Google-Kartta-Brunei
Google
Google Earth-Kartta-Brunei
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Brunei
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Brunei
OpenStreetMap
Kartta-BruneiTopographic_map_of_Brunei_CIA_1984.jpg
Topographic_map_of_B...
1956x2406
freemapviewer.com
Kartta-BruneiMap_of_Brunei_Demis.png
Map_of_Brunei_Demis....
938x1066
freemapviewer.com
Kartta-BruneiBrunei_location_map_Topographic.png
Brunei_location_map_...
2331x1892
freemapviewer.com
Kartta-Brunei938px-Brunei_map-en.svg.png
938px-Brunei_map-en....
938x1066
freemapviewer.com
Kartta-BruneiBhutan_topo.jpg
Bhutan_topo.jpg
1200x909
freemapviewer.com
Kartta-Brunei-Brunei_regions_map.png
Brunei_regions_map.p...
2500x2551
upload.wikimedia.org
Kartta-Brunei-Topographic_map_of_Brunei_CIA_1984.jpg
Topographic_map_of_B...
1956x2406
upload.wikimedia.org
Kartta-Brunei-Brunei_location_map_Topographic.png
Brunei_location_map_...
2331x1892
upload.wikimedia.org
Kartta-Brunei-br50.jpg
br50.jpg
1600x1195
emap.dalplus.com
Kartta-Brunei-berglee-fig11_001.jpg
berglee-fig11_001.jp...
1498x1232
images.flatworldknow...
Kartta-Brunei-berglee-fig11_018.jpg
berglee-fig11_018.jp...
1319x1335
images.flatworldknow...
Kartta-Brunei-Brunei-physical-map.gif
Brunei-physical-map....
1412x1184
www.ezilon.com
Kartta-Brunei-political-map-of-Brunei.gif
political-map-of-Bru...
1412x1144
www.ezilon.com
Kartta-Brunei-Brunei-road-map.gif
Brunei-road-map.gif
1412x1127
www.ezilon.com
Kartta-Brunei-detailed_tourist_map_of_brunei.jpg
detailed_tourist_map...
1500x1010
www.vidiani.com
Kartta-Brunei-Brunei-Map.jpg
Brunei-Map.jpg
1419x1060
mappery.com
Kartta-Brunei-Brunei-Map.jpg
Brunei-Map.jpg
1419x1060
www.mappery.com
Kartta-Brunei-2158070-green-gradient-brunei-map-detailed-mercator-projection.jpg
2158070-green-gradie...
1203x1050
us.123rf.com
Kartta-Brunei-brunei49.gif
brunei49.gif
1282x969
d-maps.com
Kartta-Brunei-Brunei-Map_Regional_Political.gif
Brunei-Map_Regional_...
1000x1232
2.bp.blogspot.com
Kartta-Brunei-Brunei-Political-Map.gif
Brunei-Political-Map...
1000x1232
mappery.com
Kartta-Brunei-brunei.jpg
brunei.jpg
950x1174
www.pilotfriend.com
Kartta-Brunei-karte-6-648.gif
karte-6-648.gif
1000x1110
www.welt-atlas.de
Kartta-Brunei-Brunei-map.jpg
Brunei-map.jpg
1200x898
1.bp.blogspot.com
Kartta-Brunei-brunei-map.jpg
brunei-map.jpg
968x1056
www.asia-atlas.com
1 2 3 4 5 

Administrative Subdivision

Maa, Valtio, Alue,...


Kaupunki, Kylä,...

Lentoasema

Facebook

 mapnall@gmail.com