Kartta - Bhutan (Kingdom of Bhutan)

Maa >  Aasia >  Bhutan

Bhutan (Kingdom of Bhutan)

Bhutanin lippu
Bhutanin kuningaskunta eli Bhutan [butan] on pieni sisämaavaltio Himalajalla Intian ja Kiinan välissä. Bhutan ulottuu subtrooppiselta alangolta Himalajan vuoristoon, ja korkeuserot maan eri osien välillä ovat jopa yli 7 000 metriä. Bhutanin talous perustuu maa- ja karjatalouteen, mutta metsätaloudella, vesivoimalla, matkailulla ja kehitysavulla on myös tärkeä osa maan taloudessa. Arviot maan väkiluvusta on korjattu yli kahdesta miljoonasta noin 660 000:een. Bhutanin pääkaupunki ja suurin kaupunki on Thimphu.

Bhutan on maailman eristyneimpiä valtioita, sillä hallitus säätelee ulkomaisia vaikutteita ja matkailua säilyttääkseen maan buddhalaisuuteen perustuvan kulttuurin. Suurin osa Bhutanin buddhalaisista noudattaa Tiibetin buddhalaisuuden Drukpa Kagyu- tai nyingmapa-koulukuntaa. Maan virallinen kieli on dzongkha (”dzongien kieli”). Bhutanin kirjallisuudessa maa kuvataan usein viimeisenä säilyneenä himalajanbuddhalaisuuden linnakkeena. Bhutania on syytetty ihmisoikeusrikkomuksista maassa asuvaa nepalilaista väestöä kohtaan, joka on suurimmaksi osaksi hindulaista.

Bhutan on ollut monarkia vuodesta 1907. Aiemmin kuningas hallitsi suoraan, mutta vuodesta 2008 maa on ollut perustuslaillinen monarkia. Bhutanissa pidettiin tuolloin ensimmäiset demokraattiset vaalit. Muitakin uudistuksia on tapahtunut viime vuosina. Vuonna 1998 maassa alettiin sallia televisiolähetykset (jalkapallon MM-kisojen takia). Monet bhutanilaiset tosin väittävät, että televisio on lisännyt materialismia ja rikollisuutta sekä saanut ihmiset hylkäämään perinteiset arvot.

Nimen Bhutan alkuperä on epäselvä. Historioitsijat ovat arvelleet nimen perustuvan sanskritin sanoihin Bhota-ant (”Bhotin loppu” – muunnos sanasta buddha, joka tarkoittaa valaistunutta) tai Bhu-uttan (”ylämaat”). Maan nimenä Bhutan on peräisin 1800-luvun loppupuolelta.

Dzongkhankielinen (ja tiibetinkielinen) maan nimi on Druk yul (”Ukkoslohikäärmeen maa”). Aikaisemmin Bhutan on tunnettu myös nimillä Lho mon (”eteläinen pimeyden maa”), Lho tsendenjong (”eteläinen santelipuun maa”) ja Lhomen khazhi (”eteläinen neljän reitin maa”).

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
BTN Bhutanin ngultrum (Bhutanese ngultrum) Nu 2
INR Intian rupia (Indian rupee) 2
ISO Kieli
DZ Dzongkhan kieli (Dzongkha language)
Naapurusto - Maa (alue)  

Kartta - Bhutan (Kingdom of Bhutan)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 27° 30' 0" N / 90° 30' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+6 | Valuutta : BTN | Puhelin : 975  

Kartta

Google-Kartta-Bhutan
Google
Google Earth-Kartta-Bhutan
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Bhutan
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Bhutan
OpenStreetMap
Kartta-BhutanBhutan_relief_location_map.jpg
Bhutan_relief_locati...
874x570
freemapviewer.com
Kartta-BhutanBhutan_regions_map.png
Bhutan_regions_map.p...
3008x1847
freemapviewer.com
Kartta-Bhutanimage.jpg
image.jpg
1846x1590
freemapviewer.com
Kartta-Bhutanimage.jpg
image.jpg
1863x1590
freemapviewer.com
Kartta-BhutanBhutanOMC.png
BhutanOMC.png
932x632
freemapviewer.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-Tourist-map.jpg
Bhutan-Tourist-map.j...
3507x4960
www.mappery.com
Kartta-Bhutan-3442142124_2cf5bf2abb_o_d.jpg
3442142124_2cf5bf2ab...
3132x2174
farm4.static.flickr....
Kartta-Bhutan-txu-pclmaps-oclc-780922902-bhutan_admin-2012.jpg
txu-pclmaps-oclc-780...
2187x1713
www.lib.utexas.edu
Kartta-Bhutan-txu-pclmaps-oclc-780922898-bhutan_pol-2012.jpg
txu-pclmaps-oclc-780...
2127x1688
www.lib.utexas.edu
Kartta-Bhutan-Wangdue_Phodrang_Bhutan_location_map.png
Wangdue_Phodrang_Bhu...
2000x1305
upload.wikimedia.org
Kartta-Bhutan-Paro_Bhutan_location_map.png
Paro_Bhutan_location...
2000x1305
upload.wikimedia.org
Kartta-Bhutan-Bhutan-tourist-map.jpg
Bhutan-tourist-map.j...
1670x1181
www.bhutangayul.com
Kartta-Bhutan-political_map_of_bhutan.jpg
political_map_of_bhu...
1534x1174
www.vidiani.com
Kartta-Bhutan-bhutan.jpg
bhutan.jpg
1534x1174
images.nationmaster....
Kartta-Bhutan-Bhutan-Balck-White-Map.jpg
Bhutan-Balck-White-M...
1534x1174
3.bp.blogspot.com
Kartta-Bhutan-bhutan.jpg
bhutan.jpg
1534x1174
www.lib.utexas.edu
Kartta-Bhutan-political-map-of-Bhutan.gif
political-map-of-Bhu...
1412x990
www.ezilon.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-physical-map.gif
Bhutan-physical-map....
1412x959
www.ezilon.com
Kartta-Bhutan-bhutan_map%2Bw%2Broads.jpg
bhutan_map%2Bw%2Broa...
1213x868
1.bp.blogspot.com
Kartta-Bhutan-map2.jpg
map2.jpg
1168x799
1.bp.blogspot.com
Kartta-Bhutan-map2.jpg
map2.jpg
1168x799
1.bp.blogspot.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-road-Map.jpg
Bhutan-road-Map.jpg
1277x723
mappery.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-road-Map.jpg
Bhutan-road-Map.jpg
1277x723
www.mappery.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-Map.jpg
Bhutan-Map.jpg
1178x764
mappery.com
Kartta-Bhutan-Bhutan-Map.jpg
Bhutan-Map.jpg
1178x764
www.mappery.com
1 2 3 4 

Administrative Subdivision

Maa, Valtio, Alue,...

Lentoasema

Facebook

 mapnall@gmail.com