Kartta - Berliinin–Brandenburgin lentoasema (Berlin Brandenburg Airport)

Berliinin–Brandenburgin lentoasema (Berlin Brandenburg Airport)
Berliinin–Brandenburgin lentoasema on lokakuussa 2020 valmistunut Berliinin uusi kansainvälinen lentoasema. Alun perin lentoaseman oli tarkoitus valmistua jo lokakuussa 2011. Rakennusprojekti kuitenkin viivästyi useita kertoja. Lentoasema rakennettiin osittain Berlin-Schönefeldin lentoaseman paikalle. Uusi lentoasema korvasi myös Berliini-Tegelin lentoaseman ja toimintansa jo lopettaneen Berliini-Tempelhofin lentoaseman. Nimensä uusi lentoasema on saanut sijainnistaan Berliinin ja Brandenburgin osavaltioiden rajan lähellä. Lisänimenä on Willy Brandt, Saksan entisen liittokanslerin mukaan.

Lentoaseman rakennustyöt alkoivat vuonna 2006. Avajaisia oli alun perin tarkoitus viettää lokakuussa 2011, mutta niitä siirrettiin viivästyneiden rakennustöiden vuoksi kesäkuulle 2012. Lentokenttäyhtiö ilmoitti toukokuussa 2012, että avajaiset siirtyvät jälleen. Syyksi kerrottiin puutteet terminaalirakennuksen paloturvallisuusjärjestelmässä. Berliinin pormestari Klaus Wowereit arvioi, että avajaiset pidetään maaliskuussa 2013. Elokuussa 2012 ilmoitettiin että kenttää ei saada käyttöön maaliskuussa 2013. Projektin tekninen johtaja sai potkut.

Lentokenttäyhtiö ilmoitti tammikuussa 2013 uusista viivästyksistä kentän käyttöönotossa. Kaupungin pormestari Klaus Wowereit erosi lentokenttäyhtiön hallintoneuvoston johdosta. Myös lentokenttäyhtiön johtaja erosi. Helmikuussa 2013 julkisuuteen vuoti luettelo lentokentän rakennusvirheistä. Niitä on 20 000. Eripura jatkui lentokentän yölentokiellosta.

Lentoasema avattiin 31. lokakuuta 2020.

 
 IATA Code BER  ICAO Code EDDB  FAA Code
 Puhelin  Faksi  Sähköposti
 Kotisivu  Facebook  Twitter
Kartta - Berliinin–Brandenburgin lentoasema (Berlin Brandenburg Airport)
Maa (alue) - Saksa
Saksan lippu
Saksan liittotasavalta eli Saksa on liittovaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland).

Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Alankomaat 
  •  Belgia 
  •  Itävalta 
  •  Luxemburg 
  •  Puola 
  •  Ranska 
  •  Sveitsi 
  •  Tanska 
  •  Tšekki