Kartta - Ahvenanmaan maakunta (Ahvenanmaan Lääni)

Maa >  Eurooppa >  Ahvenanmaan maakunta

Ahvenanmaan maakunta (Ahvenanmaan Lääni)

Ahvenanmaa on saariryhmä sekä Suomen historiallinen ja nykyinen maakunta, sekä ainoa jolla on itsehallinto. Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi: 88 prosentilla väestöstä on äidinkielenään ruotsi, noin 5 prosenttia on suomenkielisiä ja muunkielisiä asukkaita on yhteensä noin seitsemän prosenttia. Maakunnan väkiluku oli henkeä, ja sen ainoa kaupunki on hallintokeskus Maarianhamina. Ahvenanmaa on sekä maapinta-alaltaan että asukasluvultaan Suomen pienin maakunta.

Ahvenanmaan tuhansista saarista 60 on asuttuja. Jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin monin paikoin silokallioiksi. Kasvillisuus on rehevää ja runsaslajista. Sekä kasvillisuus että eläimistö poikkeavat Manner-Suomen lajistosta, ja maakunnalla on omia rauhoitusmääräyksiään.

Ahvenanmaan sijainti Ruotsin ja Suomen välisellä reitillä on vaikuttanut sen historiaan. Viikinkiajalta on runsaasti arkeologisia jäänteitä. Ruotsalaiset rakensivat sinne 1300-luvun lopulla Kastelholman linnan, joka oli Kastelholman linnaläänin keskus. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa. Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Vuonna 1920 Kansainliitto päätti, että Ahvenanmaa kuuluu Suomelle eikä Ruotsille. Maakunta sai laajan itsehallinnon.

Ahvenanmaan elintaso kuuluu Suomen alueista korkeimpiin. Elinkeinorakenne on painottunut palveluihin. Tärkein elinkeino on merenkulku, joka tuo lähes 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ruotsin sana å tarkoittaa yksinään pientä jokea, mutta Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland alkuosan arvellaan olevan muuta alkuperää, sillä Ahvenanmaalla ei juuri ole jokia. Lars Huldénin esittämän teorian mukaan Åland-nimen alkuosa on muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ”ahva”, joka on sama sana kuin latinan aqua (vesi). Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana ahvena (’ahven’), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä maakunnan nimen alkuosa å.

 

Kartta - Ahvenanmaan maakunta (Ahvenanmaan Lääni)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 60° 15' 0" N / 20° 0' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+2:0 / UTC+3 | Valuutta : EUR | Puhelin : 340  

Kartta

Kartta-Ahvenanmaan maakunta996px-%C3%85land_map_with_borders.svg.png
996px-%C3%85land_map...
996x1004
freemapviewer.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta2000px-%C3%85land_Political_Map-en.svg.png
2000px-%C3%85land_Po...
2000x2016
freemapviewer.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta%C3%85land_Islands.jpg
%C3%85land_Islands.j...
6000x4000
freemapviewer.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-SS_Suomi_approaching_%C3%84ij%C3%A4l%C3%A4nsalmi.jpg
SS_Suomi_approaching...
3131x2087
upload.wikimedia.org
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Finland_swedish-speaking_municipalities.png
Finland_swedish-spea...
1837x3214
upload.wikimedia.org
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Press_map2326X2026.jpg
Press_map2326X2026.j...
2326x2026
www04.abb.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Chronology_naves1.jpg
Chronology_naves1.jp...
1497x2109
www.kyrkor.ax
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-aland.gif
aland.gif
2000x1000
konstantin.shemyak.c...
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-New_1_DSCF4366.JPG
New_1_DSCF4366.JPG
1600x1200
4.bp.blogspot.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-finland_laanit.jpg
finland_laanit.jpg
980x1188
www.sukellus.info
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Aland02map.jpg
Aland02map.jpg
1245x934
www.personal.psu.edu
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-%C3%85land_map.png
%C3%85land_map.png
996x1004
upload.wikimedia.org
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Aland%252B01.jpg
Aland%252B01.jpg
1160x840
2.bp.blogspot.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Map-Aland.jpg
Map-Aland.jpg
1023x916
i529.photobucket.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Location_map_Aland.png
Location_map_Aland.p...
924x978
upload.wikimedia.org
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-1.jpg
1.jpg
929x663
3.bp.blogspot.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-Karta_%25C3%25A5land_aland_map.jpg
Karta_%25C3%25A5land...
793x685
2.bp.blogspot.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-twe-bettendorf-fields-of-gold-sun-art-0.jpg
twe-bettendorf-field...
620x868
www.gnarlysunset.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-twe-ittersbach-misty-sunrise-karlsbad-sunrise-photos-0.jpg
twe-ittersbach-misty...
620x865
www.gnarlysunset.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-twe-heidelberg-heidelberg-sunset-sun-art-0.jpg
twe-heidelberg-heide...
620x865
www.gnarlysunset.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-mapA06.jpg
mapA06.jpg
800x632
postcard.pics-sydney...
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-swe-dana-point-crazy-tree-sunset-photos.jpg
swe-dana-point-crazy...
580x870
www.gnarlysunset.com
Kartta-Ahvenanmaan maakunta-swe-boerne-liquid-gold-sunrise-photos-0.jpg
swe-boerne-liquid-go...
580x865
www.gnarlysunset.com
1 2 3 4 5 

Administrative Subdivision

Maa, Valtio, Alue,...

Island

Facebook

 mapnall@gmail.com