Serbia
![]() |
![]() |
Serbian lippu |
Serbit saapuivat nykyisille asuinsijoilleen kansainvaellusten aikana 600-luvulla. He olivat jakaantuneet kuuteen heimoon: Rascia/Raška, Bosnia, Neretva/Pagania, Zachumlie/Zahumlje.
Ensimmäinen serbien valtio muodostui Časlav Klonimirovićin johdolla 900-luvulla Raškassa. 1000-luvun puolessa välissä nousi valtaan Vojislavljević-suku Zetassa ja 1100-luvulla Raškassa Nemanjić-suku. Nemanjić-suvun valtakunnan perusti 1170 Stefan Nemanja, jonka pojasta Savasta tuli ensimmäinen Serbian ortodoksisen kirkon arkkipiispa ja pyhimys.
Stefan Nemanja laajensi 1180 Serbiaa valloittamalla Zetan (Montenegron). Myös kuningas Stefan VI Uroš II Milutin laajensi valtiota ja valloitti Makedonian Bysantilta. Hänen aikanaan rakennettiin merkittävimmät keskiaikaisen Serbian rakennukset. Hänen pojanpoikansa Stefan Dušanin (1331–1355) aikana valtakunta saavutti huippunsa ja hallitsi aluetta Tonavalta Kreikkaan. Serbian valtakunta heikkeni Stefanin kuoleman jälkeen ja Kosovo Poljen taistelussa 1389 turkkilaiset löivät serbit. Ruhtinas Lazar Hrebeljanović kuoli taistelussa ja Serbia menetti Kosovon turkkilaisille. Taistelua seurasi epävakaa, mutta kulttuurisesti merkittävä aikakausi Lazarin pojan Stefan Lazarevićin johdolla. Vuonna 1402 Stefan sai Bysantilta arvonimen despootti ja jäljellä olevasta kuningaskunnasta muodostui Serbian despotaatti, joka oli Osmanien valtakunnan vasallivaltio. Vuoteen 1459 mennessä turkkilaiset ulottivat valtansa koko Serbiaan.
Kolmensadan vuoden ajan Serbia oli Osmanien valtakunnan alaisuudessa ja serbiasutus levisi myös Vojvodinaan ja Kroatiaan. Kun Habsburgien joukot työnsivät turkkilaiset Tonavan eteläpuolelle 1699, osa serbeistä vapautui turkkilaisten vallasta.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
RSD | Serbian dinaari (Serbian dinar) | дин or din. | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
BS | Bosnian kieli (Bosnian language) |
SR | Serbian kieli (Serbian language) |
HU | Unkarin kieli (Hungarian language) |