Kartta - Helsinki

Helsinki
Helsinki on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsingin naapurikunnat ovat lännessä Espoo, pohjoisessa Vantaa ja idässä Sipoo. Kaupungissa on 0 asukasta. Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle, kuten Espooseen ja Vantaalle. Laajemmalla Helsingin seudun metropolialueella on 1 597 042 asukasta.

Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja. Kaupunki perustettiin Tallinnan kilpailijaksi Vantaanjoen suulle vuonna 1550 ja siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1640. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812 ja Suomen tasavallan pääkaupunki maan itsenäistyessä vuonna 1917.

Keskiajalla, niin sanotun toisen ristiretken jälkeen, ruotsalaisten kolonisaatio ulottui myös Uudellemaalle. 1630-luvulla esitetyn käsityksen mukaan Helsingin seudun siirtolaiset olisivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsista Hälsinglandin maakunnasta, ja Vantaanjokea olisi ryhdytty uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, mistä 1300-luvulla syntynyt kirkkopitäjä olisi vuorostaan saanut nimen Helsinge. Nykyisin käsitystä pidetään kuitenkin kyseenalaisena, sillä murretutkimuksen perusteella uudisasukkaat tulivat Uplannista ja sen lähiseuduilta. Historioitsija Tapio Salminen arvioi, että nimi Helsinge juontuu ”pikemminkin jostain itse seutuun ja sen kolonisaatioasutuksen sijaintiin liittyvästä piirteestä” eikä nimen alkuperä ole enää yksiselitteisesti tutkimuksen tavoitettavissa.

Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyisin Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ’Helsingin koski’, mikä vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Nimi viittaa Vantaanjoen suulla sijaitsevaan koskeen, joka nykyään tunnetaan nimellä Vanhankaupunginkoski. Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.

Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.

 
Kartta - Helsinki
Kartta
Google Earth - Kartta - Helsinki
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Helsinki
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Helsinki
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Helsinki
OpenStreetMap
Kartta - Helsinki - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Helsinki - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Helsinki - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Helsinki - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Helsinki - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Helsinki - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Helsinki - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Helsinki - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Helsinki - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Helsinki - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Kartta - SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
freemapviewer.org
Kartta - Suomi2000px-Map_of_Finland-en.svg.png
2000px-Map_of_Finlan...
2000x2928
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...